Kahden suklaan moussekakku browniepohjalla

Kun olin vielä sekasyöjä, mun ehdoton suosikkikakku oli kahden suklaan juustokakku. Halusin kokeilla, onnistuisiko tämä överi kermainen, juustoinen ja maitosuklainen kakku myös vegaanisena.

No, eihän siitä ihan samanlaista tullut. Kiinteähkön juustokakun sijaan lopputuloksena oli ennemminkin moussekakku. Maku oli silti loistava! Kakkua kelpasi kyllä tarjoilla sekaanivieraille niin maun kuin ulkonäönkin puolesta.



Vegaaninen suklaamoussekakku

Aloita tekemällä browniepohja hyvissä ajoin, jotta se ehtii jäähtyä ennen täytteen tekemistä. Tarvitset siihen:
  • 75 g tummaa suklaata,
  • 125 g margariinia,
  • banaanin,
  • 2 dl sokeria,
  • 2 dl vehnäjauhoja,
  • 1 tl vaniljasokeria &
  • ripauksen suolaa.
 1. Sulata margariini ja suklaa kattilassa. Lisää joukkoon sokerit ja suola.
2. Muussaa banaani ja sekoita se suklaa-margariinisulaan.
3. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi.
4. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja paista noin 15 minuuttia 175 asteessa.

Kun browniepohja alkaa olla jäähtynyt, voit aloittaa täytteiden tekemisen. Niihin tarvitset:
  • 200 g tummaa suklaata,
  • 200 g maidotonta valkosuklaata,
  • 6 dl soijavispiä,
  • 400 g soijatuorejuustoa,
  • 2 dl sokeria (tällä määrällä kakusta tulee todella makea, käytä halutessasi vähän vähemmän sokeria!),
  • 4 tl vaniljasokeria &
  • 4 pss vegegeliä.
1. Vatkaa soijavispi.
2. Sulata valkosuklaa.
3. Ota puolet tuorejuustosta ja sekoittele sitä, jotta se notkistuu hieman. Sekoita joukkoon sula valkosuklaa, puolet sokerista ja puolet vaniljasokerista.
4. Käytä 2 pussia vegegeliä paketin ohjeen mukaan ja lisää ne seokseen.
5. Nostele puolet soijavispistä sekaan ja sekoita varovasti.
6. Levitä täyte pohjan päälle ja laita kakku kylmään.
7. Valmista  tummasuklaatäyte vastaavasti ja levitä se kakun päälle. Anna kakun hyytyä mieluiten yön yli.

Pitäisit myös näistä teksteistä

0 kommenttia