Millainen bloggaaja olen?

Sain tälläisen millainen bloggaaja olen? – haasteen ja tottakai toteutan tämän!
1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Rakastan kirjoittaa ja kirjoitankin työkseni. Töissä kirjoitan kuitenkin asiakkaiden toivomista aiheista, joten halusin perustaa blogin, johon voin kirjoittaa ihan mistä haluan.
2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?
Olen aloittanut ensimmäisen blogini kirjoittamisen jo lukiossa. Muistaakseni vuosi oli 2010. Kirjoitin sitä silloin tällöin vielä ammattikorkeassa, mutta nyt tuo blogi on jo kuollut ja kuopattu. Tämän nykyisen blogini olen vasta aloittanut.
3. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallisen aihe yms.
Aihe on ympäripyöreästi lifestyle, koska haluan pystyä julkaisemaan blogissani tekstejä kaikenlaisista aiheista.
4. Kuinka usein päivität blogiasi?
Tavoitteena on näin alkuun päivittää vähintään keran viikossa. 
5. Kumman valitset kuvat vai teksti?
Kirjoittajana ehdottomasti tekstin! Kuvat ovat myös tärkeitä, koska ne tauottavat tekstiä mukavasti. 


6. Mistä saat inspiraation postauksiisi?
Somesta ja muista blogeista sekä ihan tavallisesta arjesta.
7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?
Tykkään blogata päivällä muiden töiden lomassa. 
8. Kuinka usein teet jotain blogisi eteen, kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?
Tässä vaiheessa muutaman kerran viikossa.
9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?
Luen blogeja ihan laidasta laitaan. Tällä hetkellä suosikkejani ovat kosmetiikkaan, hyvinvointiin ja muotiin liittyvät blogit.
10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?
Kauniit kuvat ja sujuva teksti. Tärkeintä on kiinnostavat aiheet.


11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?
Parasta on ehdottomasti kirjoittaminen. Pääsen hieman käyttämään luovuuttani ja kirjoittaessani usein oivallan ja opin uusia asioita.
Vuorovaikutus on myös tärkeää. On aina ihanaa saada blogiin kommentteja ja kommentoida myös muiden  blogeja. 
Rakastan myös suunnitella blogin tulevaisuutta. Luonnostelen postauksia ja pohdin mielelläni aiheita pidemmällekin tulevaisuuteen,
12. Entä kolme huonointa?
Ilkeät kommentit. Omalle kohdalleni ei ole sattunut mitään kovin pahoja, mutta välillä jo ikävään sävyyn kirjoitetut kommentit tuntuvat kurjalta.
Ajan riittämättömyys. Mielelläni bloggaisin useammin, mutta sille ei vain ole tarpeeksi aikaa töiltä ja opinnoilta.
Se, miten monet kuvittelevat bloggaajien olevan tyrkkyjä ja vain ilmaisen tavaran tai rahan perässä.
13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa eli vastaatko mielelläsi kaikkiin saamiisi kommentteihin?
Ehdottomasti kyllä! Kommentoin mielelläni myös muiden blogeihin.
14. Onko blogillasi muita somekanavia kuten Instagram tai Facebook-sivua?
Päivitän uusista postauksistani instagramiin nimimerkillä @suviamandan. Teen varmaan jossain vaiheessa myös Facebook-sivun.
15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?
Hahmottelen luonnoksiin valmiiksi aiheita, eli siellä on lähinnä otsikoita ja ideoita, joista aion tehdä myöhemmin postauksen.



16. Bloggaatko avoimesti eli tietääkö tuttavapiirisi blogistasi?
Tietävät. En kauheasti puhu blogistani, mutta en salailekaan sitä.
17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogisi kautta?
En ainakaan tässä vaiheessa. Olisihan se tietenkin plussaa, mutta en bloggaa  rahan takia.
18. Mikä on tarina blogisi nimen takana vai onko sillä tarinaa lainkaan?
Se on tylsästi vain oma nimeni.
19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos niin, miten?
Ehdottomasti haluaisin oppia ottamaan parempia kuvia.
20. Kolme vinkkiä aloittelevalle bloggaajalle?
  1. Älä stressaa! Voit hyvin blogata ihan omaa tahtia ja blogin aihekin voi muotoutua pikkuhiljaa.
  2. Vuorovaikuta muiden bloggaajien kanssa. Lue ja kommentoi muiden blogeja, vastaa haasteisiin ja tartu blogeissa pinnalla oleviin aiheisiin.
  3. Jos haluat kehittyä bloggaajana, googlaamalla löytyy hyviä vinkkejä esimerkiksi hyvien tekstien koostamiseen, ammattimaisiin kuviin ja lukijoiden kartuttamiseen.

Pitäisit myös näistä teksteistä

0 kommenttia