Hiukseni ovat aina kasvaneet melko nopeasti. Pituutta hiuksiin ei kuitenkaan tullut ja kasvun huomasi lähinnä juurikasvusta. Hiuksia lähti aina paljon ja huonot latvat kuluivat ja katkeilivat.
Reilu vuosi sitten aloin ihan tietoisesti kasvattaa hiuksia pidemmäksi häitä varten. Sain kuin sainkin hiuksia kasvatettua niin, että niihin sai kauniin kampauksen. Häiden jälkeen päätin jatkaa kasvatusta ja kokeilla, kuinka pitkiksi hiukseni kasvavat nyt, kun ne ovat paremmassa kunnossa. Alla olevasta kuvasta näkee, kuinka pitkälle vuodessa on päästy. Olen leikkauttanut huonot latvat pari kertaa tässä välissä. Voin ihan rehellisesti sanoa, että hiukseni eivät ole koskaan ennen kasvaneet näin nopeasti!
Vuosi sitten vs. nyt |
Haluan jakaa teillekin vinkkejä ja suosikkituotteitani, joilla olen huomannut olevan eniten vaikutusta hiusten kuntoon ja kasvuun.
1. Värjäyksen lopettaminen
Värjäsin hiukseni melko lähelle omaa väriäni ja aloin kasvattaa sitä esille. Hiusten kunto parani selkeästi jo muutamassa kuukaudessa. Nyt värjään hiuksia luonnollisella hennalla, joka ei tavallisen hiusvärin tapaan tee hiuksistani kuivia, vaan jopa vahvistaa niitä. Ostan hennani ihan Prismasta.
2. Hiustuotteiden vaihtaminen luonnonkosmetiikkaan
Hiukseni voivat paremmin ja kasvavat pidemmiksi ennen katkeamista, kun vaihdoin hiustuotteeni luonnonkosmetiikkaan. Rakastan luonnonkosmetiikan shampoopaloja - ne menevät pieneen tilaan ja niiden pakkauksista tulee vähemmän roskaa. FLOW kosmetiikan kehäkukka shampoopala* on suosikkini. Pestyäni hiukset käytän luonnonkosmetiikkahoitoainetta. Periaatteessa shampoopalan jälkeen ei tarvita hoitoainetta, mutta kuivat hiukseni kaipaavat reilusti kosteutusta. Laveran Hair Pro Repair & Care* sopii tähän tarkoitukseen loistavasti.
3. Pesujen harventaminen
Pesin hiukseni ennen joka toinen päivä. Nyt olen saanut harvennettua pesuja niin, että pesen ne kerran tai kaksi viikossa. Alku oli hankalaa, koska hiukset rasvoittuivat nopeasti. Vähensin pesuja pikkuhiljaa, kunnes ne tottuivat uuteen pesuväliin. Käytän tarvittaessa kuivashampoota.
4. Lämpökäsittelyiden vähentäminen
En käytä hiustenkuivaajaa oikeastaan ikinä. Pyrin välttämään myös hiusten suoristamista ja kihartamista. Lämpökäsittelen hiuksiani korkeintaan kerran tai kaksi kuussa ja silloinkin olen tarkka lämpösuojasta.
5. Biotiini ja MSM-jauhe
Olen kokeillut monia hiusvitamiineja, mutta biotiinia sisältävät ovat ainoita, joilla olen huomannut olevan vaikutusta hiusten kasvuun. Plussana myös kynnet kasvavat pitkinä ja hyväkuntoisina! Esimerkiksi Biotiini strong hair & nail* on hyvä tuote, jossa on hinta-laatusuhde kohdillaan.
Lisäksi käytän MSM-jauhetta, joka parantaa hiusten hyvinvointia. Olen huomannut, että MSM-jauhe tekee myös kynsistäni joustavat, eivätkä ne enää lohkea helposti. Kokeile vaikkapa Cocovin MSM-jauhetta*.
Lisäksi käytän MSM-jauhetta, joka parantaa hiusten hyvinvointia. Olen huomannut, että MSM-jauhe tekee myös kynsistäni joustavat, eivätkä ne enää lohkea helposti. Kokeile vaikkapa Cocovin MSM-jauhetta*.
6. Ylimääräisen rasituksen välttäminen
Tämä kohta on ollut hankala, koska minulla on tapana haroa hiuksiani. Teen sitä tylsyydestä, stressistä ja usein ihan muuten vaan. Olen nyt tietoisesti pyrkinyt välttämään hiusteni koskettelua. Koitan harjata hiuksiani mahdollisimman vähän ja harjaan niitä vain kuivina. Lisäksi katson, että hiukset eivät jää esimerkiksi laukun hihnojen, turvavöiden tai vetoketjujen väliin.
---
Onko sinulla keinoja hiusten kasvattamiseen? Kerro kommenteissa!
0 kommenttia