Kesän viimeinen mökkiviikonloppu

Oltiin viikonloppu mökillä perheen ja miehen kanssa. Vuokrattiin mökki ja vietettiin aikaa syöden, rentoutuen ja pihapelejä pelaten. Juhlistettiin samalla mummun synttäreitä. Mökkireissu tuli juuri sopivaan saumaan ja sain pienen tauon kaikkeen työ- ja opiskelustressiin.


Sää ei olisi voinut olla parempi näin syyskuun alkuun. Ei satanut, aurinko paistoi ja pihalla tarkeni vielä hyvin. Iltaisin saimme ihastella, kun auringonlasku värjäsi kaiken vaaleanpunaiseksi.




Ruokapuoli hoitui grillaamalla ja äiti oli tilannut osan ruuista pitopalvelulta. 


Musta on ihanaa, kun mun vegaanius ei ole ongelma kenellekään meidän perheessä ja saan aina mahan täyteen. Osa ruuista ja esimerkiksi kakku olivat täysin vegaanisia, mutta maistuivat kaikille.



Pitäisit myös näistä teksteistä

0 kommenttia