Meille piti tulla marraskuussa vauva, mutta kovasti odotettu raskaus päättyikin keskenmenoon raskausviikoilla 14+4.

Koko raskauden ajan pelkäsin kertoa muille. Ajattelin, etten haluaisi perua lupausta vauvasta jos jotain sattuisikin. Nyt, kun kaikki pahimmat pelkomme toteutuivat, minua harmittaa, kuinka harva tiesi raskaudesta. Tämä on ollut valtava suru, ja minusta tuntuu, että olemme joutuneet suremaan piilossa. Siksi päätin kirjoittaa tämän tekstin. Ja siksi, että minua on auttanut muiden kokemuksista lukeminen.

Alkuraskaus sujui todella hyvin ja minusta oli ihanaa olla raskaana. Maha pyöristyi jo aikaisilla viikoilla ja ainoat oireet olivat väsymys ja lievä pahoinvointi. Ultrassa näkyi eloisa vauva, jolla oli kymmenen sormea, kymmenen varvasta ja sisäelimet paikoillaan.

Kaikki ongelmat alkoivat, kun pääsimme ns. turvallisille viikoille. Jouduimme raskausviikolla 13 lähtemään verenvuodon takia naistenklinikan päivystykseen. Siellä selvisi, että veri vuotaa osittain kohdunkaulan edessä olevasta istukasta. Muuten kaikki oli hienosti ja ultrassa näkyi taas hyvinvoiva vauva. Raskausviikolla 14 meni lapsivesi, ja lähdimme tarkistamaan tilanteen naistenklinikalle. Meille kerrottiin edelleen, että vauva voi hyvin. Paikat oli kiinni ja syke näkyi hienosti, joten lapsivesi vuosi vain pienestä reiästä, jonka vakuutettiin menevän umpeen.

Vielä keskenmenoa edeltävänä iltana saimme nähdä ultrassa sydämensykkeen.

Olin päiväunilla, kun keskenmeno alkoi. Toivoin pitkään, että kipeät supistukset olivat vain pahaa unta. Lopulta ymmärsin olevani täysin hereillä ja tiesin heti, että kaikki ei ole enää hyvin. Lähdimme naistenklinikalle ja pikkuisemme tuli maailmaan 19.5., aivan liian aikaisin. Saimme nähdä hänet ja hän näytti täydelliseltä pieneltä ihmiseltä ❤

Jouduin jäämään osastolle, koska istukka ei tullut ulos ja vuosin runsaasti verta. Onneksi mies sai jäädä tuekseni ja hän sai myös vuodepaikan ja ruuat. Itse jouduin olemaan syömättä ja juomatta, koska verenvuodon takia olisin saattanut joutua kaavintaan. Istukka tuli lopulta ulos cytotecien avulla ja verenvuotokin niukkeni yön aikana ja pääsimme kotiin suremaan. Sairaalassa taisimme olla molemmat vielä sen verran shokissa, että tunteet nousivat pintaan vasta kotona.

Menetys on ollut valtava suru. Saimme nähdä vauvan monta kertaa ja ehdimme haaveilla kolme kuukautta hänen tapaamisestaan ❤ Ainakin omalla kohdallani myöhäinen keskenmeno tuntuu enemmän menetetyltä lapselta kuin menetetyltä raskaudelta. Sain viikon sairaslomaa ja mieheni oli kotona kanssani muutaman päivän. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että kyllä me tästä selvitään.

Tuntuu, että tämä antoi lisää perspektiiviä elämään. Suurin osa raskauksista menee hyvin, ja myöhäiset keskenmenot ovat todella harvinaisia. Länsimaissa vain 1-5 % kaikista raskauksista päättyy keskiraskauden keskenmenoon. Vaikka niin tapahtuu harvoin, niin tapahtui juuri meille. 

Jos tätä tekstiä lukee joku, joka on menettänyt tulevan vauvansa missä tahansa vaiheessa raskautta, minuun saa ottaa yhteyttä. Minulle vertaistuki on ollut todella tärkeää ja mielelläni puhun asiasta tai vastaan kysymyksiin ❤

Tässä vielä linkkejä, joista löytyy lisätietoja tai tukea: